UGC on suurin markkinoinnin trendi vuonna 2023
UGC eli user generated content on näkyvin ja tehokkain markkinoinnin trendi tänä vuonna.
User generated content eli UGC tarkoittaa nimensä mukaisesti käyttäjien ja asiakkaiden tuottamaa sisältöä. Kyseinen termi ja koko markkinointisuuntaus on saanut alkunsa tämän hetken suosituimmasta somealustasta TikTokista. TikTokin suuren suosion salaisuus on kiilloittamattomuus, aitous ja autenttisuus, joka on toiminut virkistävänä vastapainona täydellisyyttä tavoittelevalle Instagramille. TikTok tuntuu olevan Instagramin täysi peilikuva; ei lavastettuja mainoskuvia vaan todellista elämää, ei tarkkaan mietittyjä mainostekstejä vaan aitoja suosituksia, ei maksettuja malleja vaan tavallisia ihmisiä ja persoonia, eikä suunnitelmallisuutta vaan yllätyksiä. Tämän vuoksi tyypillinen mainossisältö ei myöskään ota tuulta alleen TikTokissa.
Miksi UGC toimii niin hyvin?
TikTokin avulla brändit voivat onnistua lanseeraamaan tuotteen ja myymään sen sekunneissa loppuun. TikTokin mahti etenkin Z-sukupolven, mutta myös milleniaalien kulutustottumuksiin vaikuttamisessa on aivan käsittämätön. Ja tämän mahdin salaisuus on juurikin se, että mainokset eivät ole mainosmaisia eikä alustalla yritetä perinteiseen tapaan myydä tuputtamalla, vaan todellisten ja aitojen kokemusten sekä suositusten kautta. Ihmisillä alkaa olla mitta täynnä kerskakulutusta, väkinäistä myyntiä sekä mainoksia. Tämä trendi on näkynyt somessa jo pitkään, ja esimerkiksi vaikuttajien tekemiin mainoksiin ei välttämättä sitouduta ikään kuin protestiksi, ellei mainos ole toteutettu erityisen hyvin.
Tämän vuoksi TikTokissa ei toimi tavanomainen harkittu ja geneerinen mainossisältö. Johtavana somealustana TikTok myös näyttää jatkuvasti suuntaa kaikille muille somealustoille, joten ennustettavissa on, että vastaava suuntaus mainosten suhteen on rantautumassa Instagramiin sekä Youtubeen. Mikä sitten siis on ei-harkittua ja ei-geneeristä mainossisältöä? User generated content.
Millaista sisältöä UGC on?
UGC-sisällöille tyypillistä on se, ettei mainoksessa joko näy tunnistettavasti ollenkaan ihmisiä tai jos näkyy, ihmiset eivät ole tunnettuja (vrt. vaikuttajat). Tavallisimpia UGC-sisältöjä ovat esimerkiksi unboxing-videot, get ready with me -videot, my day -videot, erilaiset rutiinivideot tai videot, joissa kameralle jutellaan ikään kuin ystävälle ja kerrotaan kokemuksia tai vinkkejä tuotteen käytöstä. UGC-sisältöjen tunnistettavin elementti on se, ettei video näytä siltä että sen olisi toteuttanut yritys, vaan nimenomaan asiakas, tai ”asiakas” eli asiakkaan roolissa oleva sisällöntuottaja. Yritykset voivat hyödyntää UGC-sisältöjä monipuolisesti; niistä voidaan tehdä sponsoroituja mainoksia tai sitten niitä voi käyttää yrityksen omina julkaisuina, mikäli sometilille halutaan saavuttaa orgaanista eli ei-maksettua kasvua.
Asiakkaan roolin vuoksi yritysten voi olla haastavaa toteuttaa UGC-sisältöjä itse. UGC-sisältöjä voi tilata monilta sisällöntuottajilta. Sisällöntuottajat voivat olla vaikuttajiakin, joskin tyypillisesti sisällöntuottajan vaikuttajastatus ei tavallisesti käy ilmi UGC-sisällöstä. Myös etenkin ulkomailla on jo UGC-sisällöntuottajia, jotka myyvät ainoastaan sisältöjä yrityksille, eivätkä he muutoin ole vaikuttajia. Uskomme vahvasti, että UGC-sisällöntuottaminen alkaa trendata ulkomaiden tapaan Suomessakin, joten odotettavissa on, että saamme lähitulevaisuudessa nauttia kotimaisten UGC-sisällöntuottajien kädenjäljestä.
Mistä UGC-sisältöjä saa?
Vaikuttajien ja sisällöntuottajien lisäksi me Volonté Agencylla haluamme myös olla tukena ja apuna UGC-trendin rantautuessa Suomeen. Meillä on vankka kokemus monenlaisesta somesisällöntuotannosta, myös autenttisista asiakastyyppisistä sisällöistä, joten tuotamme mielellämme inhousena toivomasi mukaisia UGC-sisältöjä. Osaava ja monipuolinen tiimimme takaa sen, että sisällöt ovat aina sitouttavia, kuluttajiin vetoavia sekä vaihtelevaa kädenjälkeä, mikä on erittäin tärkeä tekijä laadukkaissa UGC-sisällöissä, sillä vaihtelevuuden avulla luodaan mielikuvaa monista tyytyväisistä asiakkaista. Meillä on myös näyttöä siitä, että oma autenttinen sisältömme tuottaa tuloksia ja kiinnostaa katsojia.
Sisältöjen tuottamisen ohella toteutamme innoissamme myös UGC-kampanjoita. Voimme koordinoida kampanjat puolestasi, eli headhuntata sopivat sisällöntuottajat, ohjeistaa heidät tehtävään, kerätä sisällöt ja toimittaa ne sinun käyttöösi. Halutessasi luomme tuotettujen sisältöjen ympärille sponsoroidut somekampanjat ja kampanjoiden jälkeen toimitamme tulosraportit.
Lue UGC-palveluistamme lisää täältä. Viedään yhdessä somemarkkinointisi trendien aallonharjalle vuonna 2023! Ota yhteyttä ja kysy lisää.